Désirée Saarela – laulaja-lauluntekijä, kansanlaulaja
Désirée Saarela on suomenruotsalainen laulaja-lauluntekijä ja kansanlaulaja, joka tulkitsee laulujaan tukeutuen vahvasti kansanmusiikilliseen ilmaisuun. Tekstit, kertomukset ja niistä välittyvä tunne ovat keskiössä hänen musiikissaan. Ympäristö, ihmiset, ihmissuhteet, metsä, meri, avarat maisemat, ja luonto sinällään inspiroivat Désiréetä ja tästä kaikesta syntyy lauluja. Kokemukset useista muutoista kaupungin ja maaseudun välillä ovat värittäneet Désiréen elämää ja jättäneet myös jälkensä hänen tekemiinsä lauluihin ja teksteihin.
Désiréen taival laulaja-lauluntekijäksi alkoi 1990-luvulla hänen kotikaupungissaan Helsingissä. Irlantilaisen musiikin buumin myötä hän kiinnostui kansanmusiikista, ja näin folkrockbändi Jane Raven perustettiin. Jane Rave esiintyi useasti livenä omalla musiikillaan, ja julkaisi albumin nimeltä Circles. Désiréelle tunnusomaisia lauluja on verrattu musiikintekijöihin kuten Joni Mitchell, Joan Baez ja Ulf Lundell.
Kansanlaulajana Désirée on keskittynyt suomenruotsalaiseen kansanmusiikki- ja kansanlauluperinteeseen. Laulullaan hän tuo entisistä ajoista kertovat laulut ja kertomukset tähän päivään ainutlaatuisella tulkinnallaan ja kerronnallaan. Perinteiset laulut ja Désiréen oma ääni kohtaavat toisensa perinteisen ja uuden kansanlaulun rajamailla.
Lue lisää: Biografia